Turvapaikkasijoituksista

Someron Kokoomuksen kannanotto Somerolle sijoitettaviin turvapaikan saaneisiin
 

Ely-keskus ja Someron kaupunki ovat solmimassa sopimusta, jonka mukaan Somerolle oltaisiin vuosina 2016-2018 sijoittamassa maksimissaan 30 turvapaikan saanutta henkilöä. Tämä on herättänyt joissakin piireissä suurta huolta, jopa vastustusta.

Someron Kokoomuksen kevätkokous toteaa, että nämä tänne sijoitettavat ihmiset ja heidän perheenjäsenensä lapsineen on todettu suojelun tarpeessa oleviksi henkilöiksi. He voivat olla todellisessa hengenvaarassa omassa kotimaassaan. Meidän on kohtuutonta sulkea silmämme heidän hädältään, joten meidän velvollisuutemme on auttaa heitä monin eri tavoin, myös yhteiskuntaamme sopeutumisessa. Siksi meidän täällä Somerolla on tehtävä oma osuutemme asiassa.

Ihmiset, jotka edustavat vierasta kieltä, kulttuuria tai uskontoa ja saapuvat ryhmänä asumaan keskuuteemme, saattavat herättää hämmennystä. Olemme uuden edessä. Mutta uusi ei välttämättä ole automaattisesti uhka, se on todennäköisesti suuri mahdollisuus. Siksi meidän kannattaa suhtautua tilanteeseen avoimin mielin. Lähiseudultamme löytyy asiasta myös positiivisia kokemuksia. Niihin kannattaa perehtyä ja ottaa opiksi.

Someron Kokoomus ry
kevätkokous 13.4.2016