Aidosti itsenäiset kunnat ja seurakunnat

12.2.2014

Ev.lut. kirkossamme on käynnissä rakennemuutoshanke, jonka kantavana ajatuksena on se, että kaikkien seurakuntien pitäisi kuulua seurakuntayhtymään, joka hoitaisi enemmän tai vähemmän kaiken taloudellisen puolen. Siis olisi isommat taloudelliset hartiat jne. Tässähän on kyse vähän samasta asiasta kuin kuntaliitoksissa. Isompia kuntia, suurempia talouksia, niin homma toimii paremmin, vahvemmin ja kantokykyä riittää. Kysehän on toisaalta kuntien tai seurakuntien tulotasauksesta, rikkaammat kunnat / seurakunnat rupeavat maksamaan liitoksen jälkeen köyhempiä alueita. En nimittäin oikein hevin usko mihinkään suuriin säästöihin näissä liitosprosesseissa. Muutamien johtajien poistuvat palkat eivät kokonaisuudessa paljon hetkauta. Yksi opettaja voi liitoksen jälkeenkin opettaa saman verran oppilaita tai lähihoitaja saman verran vanhuksia vanhainkodissa. Ja näitä ihan oikeasti toimivia käsipareja taitaa kuitenkin olla enemmistö kaupunkien työntekijöistä. Vaikka jotkut yrittävät ihan muuta väittää. Kyse on kaikessa puhtaasti siitä, että samat toiminnot halutaan ylläpitää, vaikka rahaa on niukemmin. Näin väitetään. Mistä se johtuu, siis että rahaa on vähemmän. Sekin olisi varmaan tarkemman tutkimisen ja pohdinnan arvoinen asia. Mihin sitä rahaa hukkuu. ATK:hon?

Se mikä minua näissä liitoksissa harmittaa on tarkemmin määrittelemättömän kuntalasten kuntaidentiteetin menettäminen. Meidän yhteisö hajoaa osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jos se on vahva ja alueellisia vahvoja identiteettejä toki on, niin ehkä se tällaisen kuntaliitoksen kestää, mutta silti jossain se raja tulee vastaan. Jopa kilometreissä mitattunakin. Mikä olisi sitten ratkaisu, jos identiteetistä haluttaisiin pitää kiinni ja talous pitäisi saada tasapainoon?

Yksi viime aikojen trendeistä (näitäkin tulee ja menee aina aikojen saatossa, siksi niihinkin pitäisi aina suhtautua varauksella) on ollut se, että päätösvaltaa pitäisi siirtää enemmän paikalliselle tasolle. Siellä kun tiedetään asiat muka aina paremmin ja osataan varsinkin toimia. Jos kerran kuntasektorilla tilanne se, että tehtävien ja rahoituksen välillä on epäsuhta, niin miten kuntakoon kasvattaminen auttaa tähän. Minun radikaali ajatukseni on se, että jos kerran paikallisesti tiedetään asiat paremmin, niin poistetaan kunnilta kaikki velvoitteet. Annetaan kuntien itse päättää, mitä palveluja ne tuottavat. Ajatus tietysti kunnasta, jolla ei olisi kouluja tai terveyspalveluja tuntuisi äkkisilteen aika hurjalta, mutta ehkä kilpailu senkin asian viime kädessä järjestäisi. Äänestäisivätkö ihmiset enemmän jaloillaan? Osa ehkä, osa on enemmän turpeeseen sidottuja. Mutta periaatteessa, kunta järjestää sellaiset palvelut kuin omat päättäjät siellä haluavat ja senkin jälkeen kunnalla olisi täysin valta päättää kaikista asioista, tuotetaanko palvelut omalla palkkatyövoimalla itse vai ostetaanko muualta, toimivilta yrityksiltä. Tietysti jossain asioissa, kuten kouluissa oppiaineiden sisällöissä tarvittaisiin valtakunnallista ohjausta, jottei tulisi hankaluuksia muutto- ja koulunvaihtotilanteissa.

Onhan moinen ehdotus varsin radikaali ja kenties vailla mitään toteutumismahdollisuuksia, mutta miksi ei. Kun kilpailun nimeen vannotaan, niin kilpailkoot kunnat sitten palvelujen määrällä radikaalimmin ja vapaammin. Silloin myös kuntalaisille sekä päättäjille palvelujen ja rahoituksen yhteys selviäisi konkreettisemmin.

Taloudessa haetaan joustoa. Miksei joustoa voisi olla palvelujen määrässä? Nyt näissä liitoksissa, oli kyse kunnista tai seurakunnista, tuntuu olevan pohjimmaisena ajatuksena, että kaikki palvelut tai työmuodot täytyy säilyttää vimoseen asti, meidän pitää päästä vain osaksi varakkaampaa kuntaa eli muualla olevien rikkaiden pitää vaan ne meille köyhille tasapuolisuuden nimessä maksaa. Tämä tuntuu olevan nyt erityisesti seurakuntien kohdalla näin. Seurakunnillahan olisi kyllä mahdollisuus tehdä todella radikaaleja liikkeitä toimintaansa, jos se niin haluaisi, mutta rohkeus ja kyky taitaa siihen totaalisesti puuttua. Ja kukapa sitä haluaisi ajaa vaikka kasvatussektorin alas, toisin sanoen laittaa nuorisotyöntekijät tai lapsityöntekijät pihalle. Tosiasia kuitenkin on, että ei seurakunnilla mitään velvoitetta heidän palkkaamiseen tai kyseisiin työmuotoihin ole.

Eli Visioni on: Ei suuria yksiköitä vaan aidosti itsenäisiä kuntia ja seurakuntia, jotka itse päättävät omista asioistaan. Vaara tietysti on se, että päättäjien omanapaisuuden, kylmäkirkoisuuden tai typeryyden takia kyyti voisi moisessa järjestelmässä olla joillekin aika kylmää (esim. vammaiset tai muut erityisryhmät), mutta luulen, että se tulee jossain määrin olemaan sitä tulevaisuudessa joka tapauksessa.